Palaammeko säännöllisesti takaisin alkupisteeseen?

Lukiessani kirjaa, jonka pohjalta minun oli tarkoitus kirjoittaa verkkokeskustelun alustus, aloin ensimmäistä kertaa miettiä, että voiko viestinnän kehitys kulkea aaltoina vuosisadoista toisiin?

Puhetta ja elekieltä pidettiin ensimmäisenä ihmisten välisenä kommunikaationa. Siihen myös suurin osa väestöstä joutui pitkään nojaamaan, koska kirjoitus- ja lukutaito oli vain harvojen saatavilla. Historia sinänsä on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja kehitysvaiheita, mutta konkreettinen muutos varmaan lähti painokoneesta ja teollistumisen aikakaudesta. Kirjassa mainitaan, että muun muassa nationalismi ei olisi kehittynyt ellei painokonetta olisi keksitty.

Voin samaistua Platonin huoleen siitä, että kirjoitustaito mahdollistaa tiedon eroamisen esittäjästään ja esittämisen tilanteesta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun painokoneet keksittiin ja kirjallisen aineiston arvo laski, alkoivat tekstit etääntyä kirjoittajastaan aivan eri tavalla kuin puhe kertojastaan, koska lukijoilla oli mahdollisuus tulkita painettu teksti, kuten he parhaaksi katsoivat. Tästä syystä en yhtään ihmettele, että radio ja televisio nousivat niin kovaan suosioon 1900 – luvulla. Ihmisillä oli pitkästä aikaa mahdollisuus käyttää viestinnässä myös muita aistejaan, kuten kuuloa ja näköä, jolloin kirjoitetun tekstin lähtökohtaa oli helpompi jälleen hahmottaa.

Digitaalisen kulttuurin aikakausi palautti kirjoitetun tekstin arvon, mutta valitettavasti toi myös mukanaan vanhan sanan parren pirusta, joka lukee raamattua. Parhaiten se tulee esiin 2000 –luvun alussa yleistyneissä verkkokeskustelupalstoissa tai jo aikaisemmin suosioon nousseista lehtien mielipidepalstoista, joissa tahallisesti tai tahattomasti, väärin ymmärrettiin muiden kirjoituksia. Keskustelupalstojen myötä myös erilaiset blogit yleistyivät ja tällä hetkellä suurin osa verkosta löytyvästä materiaalista on meidän tavallisten ihmisten kirjoittamaa sisältöä (esim. Wikipedia, jota kuka tahansa voi täydentää).

Nykypäivänä, kun eletään tätä digitaalista kulttuuria, olemme jo ohittaneet sähköisen viestinnän kulttuurin, joka hetkellisesti palautti meille kirjoitetun sanan arvon. Raadollisesti ajatellen voisin yksinkertaistaa sen niin, että lähivuosina videomateriaalien määrä (Youtube, Snapchat) tulee entisestään kasvamaan ja kirjoitettu teksti menettämään jälleen arvoaan. Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut pohtimaan uutta tulossa olevaa viestinnän välinettä, mutta minulla tulee tähän liikaa kysymyksiä, joten aloitetaan otsikon mukaisesta kysymyksestä.

Voidaanko siis ajatella, että viestinnän välineet kulkevat kuin aallot. Ne alkavat meille luontaisemmasta taidosta eli elekielestä ja äänteistä, kehittyvät niistä tekstiksi ja puheeksi, mutta säännöllisin väliajoin palaavat takaisin alkupisteeseen?

Itse olen sen kirjallisen aikakauden (sähköisen viestinnän) lapsi ja olen oppinut arvostamaan kirjallisuutta, mutta nykypäivän nuoret elävät täysillä digitaalista kulttuuria, jossa mitään ei lueta, vaan podcastit, youtubet ja uutisetkin katsotaan liikkuvana kuvana verkosta. Kukaan ei heidän maailmassaan kirjoita tekstiviestejä, vaan he lähettävät toisilleen lyhytvideoita tai saneluja. Ovatko he siis palanneet tavallaan takaisin lähtöruutuun välineistään huolimatta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s