Syleilen sisäistä Shakiraani

Kuulun siihen kategoriaan kiharahiuksisia naisia, jotka ovat aina unelmoineet paksuista suorista hiuksista.

Kiharapilveni on vähintäänkin räjähtävä ja sellainen se on ollut aina. Vasta suoristusrautojen yleistyttyä 90-luvun lopulla olen saanut hiukseni kuriin. Siitä lähtien aamurutiineihini on kuulunut vähintään puoli tuntia kestävä suoristusoperaatio ja useita erilaisia suoristusrautoja on tullut kahlattua läpi.

Jatkuva suoristaminen kuluttaa hiuksia

Luonnonkihara on meillä jokaisella erilainen. Minun kiharani on karkeaa ja hiuksia on vähän, vaikka takkuinen pörröni näyttää runsaalta. Suoristamalla hiuksiani, saan niistä pehmeät ja taipuisat, mutta poltan väistämättä latvat, vaikka käyttäisin millaisia suojatuotteita tahansa.

Investoiminen GHD -rautaan auttoi jonkin verran, mutta ei pelasta karkean hiuslaatuni katkeilu- ja kuivumisongelmaa.

Olen päättänyt syleillä sisäistä Shakiraani

Olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja syleillä sisäistä kiharapörröäni. Idea oikeastaan lähti jo aikaisemmin tällä viikolla, mutta vahvistui eilisiltana, kun serkkuni ystävä Hanna taiteili laineraudalla minulle kauniit kiharat. Mielessäni heräsi heti ajatus, että voisiko oma kiharani näyttää luonnostaan samanlaiselta?

Nyt loppuu jatkuva suoristaminen

Kävin ostamassa kaupasta kookosöljyä, koska sitä on kehuttu niin paljon ja tänään sipaisin ensimmäisen kerran öljyt tukkaan tunniksi. Netistä löytyneestä ohjeesta luin, että pesun jälkeen kannattaa kuivata hiukset diffuuserilla ja sen jälkeen vielä puristella kuiviin latvoihin kookosöljyä. Näin tein ja lopputulos ei ollut lainkaan niin kammottava kuin olin ajatellut. Tottumista tämä vaatii ja hiuksillenikin operaatio oli aikamoinen muutos.

Aion käyttää tuota kookosöljyä nyt kuukauden ja tehdä sen jälkeen tänne postauksen ennen ja jälkeen kuvien kera. Ehkä öljyhoito antaa hiuksilleni uuden mahdollisuuden ja opin nauttimaan kiharapilvestä osana minua.

 

Kuva on haettu Pixabay.com sivustolta ilmaiseksi eikä tämän artikkelin tekemisessä ole mukana kaupallista yhteistyökumppania.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s