Kesäretki Tallinnaan ja Hevisaurus Silja Europalla

Kesäloma on rentoutumisen ja yhdessä olemisen aikaa. Tämän takia pakkasimme kamppeet ja päätimme lähteä serkkuni ja hänen lapsensa kanssa risteilylle.

Auto parkkeerattiin laivaan kohtuullisen odottamisen jälkeen ja ryntäsimme portaisiin. Hytin ollessa yhdeksännessä kerroksessa oli mahdotonta edes kuvitella pääsevänsä hissillä. Onneksi kumpikaan lapsista ei ole enää rattaissa, joten hyttiin päästiin hyvin vähäisellä vaivalla. Vain aikuisten pohkeita hapotti perillä.

Koska olimme jonottaneet autossa turhankin pitkään, oli meillä jo kiire pöytävarauksen mukaiseen ruokailuun Grill Houseen. Neljävuotias ja seitsemänvuotias olivat edukseen ja malttoivat syödä kiltisti myös jälkiruoat. Palvelu oli ok ja ansaitsimme jopa pienen hymyn tarjoilijalta. Sellaista kohteliaisuutta en ole aiemmin sillä laivalla ansainnut.

Kyseessä oli risteily, jossa lapsille oli erikoisohjelmaa

Emme kuitenkaan useasta yrittämisestä huolimatta löytäneet Tallinkin verkkosivuilta tai sovelluksesta minkäänlaista laivaohjelmaa eikä meille sellaista annettu auton check-inin yhteydessä. Tarjoilija Grill Housessa tiesi kertoa, että Hevisaurus esiintyisi seuraavana päivänä (paluumatkalla) ja antoi myös kellonajan.

Ruokailun jälkeen suuntasimme siis laivan tanssiosastolle katsomaan bändiä, koska omat lapsuusmuistomme koostuivat juurikin tanssimisesta sekä hienoista valoilla koristelluista drinkeistä. Tällä kertaa kaikkia koristeita piti erikseen pyytää ja tarjoilija näytti lähinnä vaivaantuneelta niitä tehdessään.

Valitettavasti bändi koostui vain rummuista, haitarin soittajasta sekä basistista, joka katsoi sanat nuottivihosta. Poikani oli hämillään. Missä sähkökitara? Missä rokki?

Muutaman tanssin jälkeen siirryimme diskon puolelle ja ihmeissämme katselimme, kun joukko lapsia vanhempineen käveli meitä vastaan. Diskossa oli ollut lapsille ohjelmaa, emmekä olleet tienneet siitä. Ei mitään kuulutusta, ei mitään risteilyohjelmaa. Jokainen äiti tai isä ymmärtää pettymyksen. Onneksi lapset olivat tietämättömiä menetyksestä.

Päivä olikin meidän osaltamme siinä ja muiden suunnatessa hyttiin, painelin minä kahvilaan hakemaan iltapalaa. Säikäytinpä siellä tarjoilijan kysyessäni lupaa viedä jogurttia hyttiin. Hän ei nähtävästi ollut tottunut siihen, että hänelle juteltiin.

Nykypäivän palvelulla pelaamisen yhteiskunnassa on hämmentävää miten näkymättömäksi voikaan itsensä tuntea risteilyhenkilökunnan edessä. He eivät katso silmiin, eivät kiitä, eivätkä puhu ellei ole aivan pakko. Se on minustakin kurjaa, mutta kurjempaa se on, kun yrität opettaa lapsellesi hyviä käytöstapoja.

Päivä Tallinnassa meni shoppaillessa ja Kaubamajan lasten leluosasto oli vaikuttava

Poikani olisi mielellään muuttanut sinne asumaan. Ei se vielä Prahan lelukaupoille pärjännyt, mutta löytyi sieltä silti täysperävaunurekka kotiinviemiseksi. Pienoismalli tosin. Ja palvelu! Sitä löytyi niin vaateliikkeistä kuin lasten omista kaupoista.

Hevisauruksen keikka oli mieletön. He onnistuvat aina tartuttamaan hyvän fiiliksen niin vanhempiin kuin lapsiinkin. Keikan mitta on juuri sopiva, ei liian pitkä eikä liian lyhyt, 45 minuuttia rokkaamista riittää niin isolle kuin pienellekin. Laivalla oleva Ocean Club oli erinomainen tähän tarkoitukseen, koska kaikille oli tilaa ja lapset näkivät Hevisauruksen läheltä, olivat he sitten missä päin ravintolaa tahansa.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli hyvin onnistunut, mutta muutama huomio minulla olisi:

  1. Risteilyohjelma nettiin tai ainakin sovellukseen, kun sellainen kerta on tarjolla asiakkaille. Jos tiedämme aikataulut, emme ole haitolla väärään aikaan väärässä paikassa ja pysymme poissa jaloista. Massaa on helpompi hallita ohjeilla.
  2. Ravintoloiden ruokalistat löytyvät verkosta, mutta ei lapsille. Onneksi sellaiset kuitenkin löytyivät ravintolasta, pyydettäessä.
  3. Kohteliaisuus on kaunista, hyvä palvelu timanttia. Hymyily ei maksa mitään, paitsi risteilyllä eikä minulla ollut varaa siihen. Vastavuoroisuus ei käynyt valuuttana.
  4. Jos et puhu suomea, puhu edes englantia. Lapseni (4v.) osaa sanoa thank you, hello, good morning ja good night, varmasti palvelutyössäkin oleva osaa, jos haluaa.

Toivottavasti seuraava risteilymme Tukholmaan menee yhtä mukavasti. Mielelläni yllättyisin positiivisesti.

Olen aiemmin kirjoittanut täällä blogissa aikuisten lomailusta samaisella laivalla. Sen voit lukaista tästä -> 

Tämä blogikirjoitus ei ole kenenkään maksama tai sponsoroima.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s